etusivu tapahtuma järkkärit galleria
uutiset säännöt ohjelma osallistujat sarjakuvat
  kyydit paikka FAQ tiesitkö

 

Tapahtumapaikka

 


Kariniemen leirikeskus
sijaitsee noin 20 km päässä Valkeakoskelta.
Kuva

Majoitustiloiksi osallistujille on tarjolla 6 kpl 8-hengen huoneita. Ilmoittautuneet voivat erikoistapauksissa esittää järjestäjille sähköpostilla toivomuksen siitä, kenet haluavat huonetoverikseen, esim. jos osallistut kaverisi kanssa tapahtumaan ensimmäistä kertaa. Pyrimme toteuttamaan toiveet mahdollisuuksien mukaan. Ilmoitathan meille toiveesi niin pian kuin mahdollista.

Huoneissa on peitot ja tyynyt, mutta omat lakanat on otettava mukaan. Vaihtoehtoisesti voi tuoda mukanaan makuupussin.

Majoitustilojen yhteydessä on 4 WC:tä. Suihkut sijaitsevat rantasaunalla. Lauantai-iltana järjestetään mahdollisuus yhteissaunaan makkaranpaiston ohella. Rannassa on myös laituri ja siis mahdollisuus uida -jos vain kantti kestää!

kuva leirinuotiosta

Ruokailu

Järjestäjien puolesta tarjotaan molempina päivinä lämmin ruoka, lauantaina kevyt iltapala ja sunnuntaina aamupala. Lisäksi tarjolla on naposteltavaa ja hedelmiä. Omia eväitä saa tuoda, mutta kannataa muistaa, että kylmäsäilytys voidaan taata vain nuotioeväille (muistathan merkitä nuotioevääsi selkeästi omalla nimelläsi). Ei siis kannata tuoda mukanaan herkästi pilaantuvia maitotuotteita tai vastaavia. Ongelmatapauksissa ota järjestäjiin yhteys sähköpostilla.

 


Ajo-ohjeet

Ajo-ohjeet Uudenmaan suunnasta tuleville:


3-tietä Hämeenlinnaan.


1. Aja HML-keskustan ohi moottoritietä (3-tie), jatka n. 2,5km.

2. Poistu "ABC:n liittymälle", käänny oikealle Pälkäneentie (tie 57) pohjoiseen (ABC jää takavasemmalle), jatka n. 18km.

3. Käänny vasemmalle, kyltti "Valkeakoski 25" (tie 3073), jatka n. 11,5km.

4. Käänny vasemmalle, kyltti "Sääksmäki 14" (tie 3071), jatka n. 0,5km. (Järvi vasemmalla).

5. Käänny vasemmalle, kyltti "Mälkiäinen 4", jatka soratie loppuun n. 3,7km. (Älä hämäänny taloista tien varrella).

6. "Yleinen tie päättyy"; KÄÄNNY OIKEALLE, seuraa mustapohjainen kyltti "Kariniemi", jatka tien päähän.

7. Perillä, Kariniementie 143, FinBuffy2009 Valkeakoski!

-------------------------------------------------

http://kartat.eniro.fi/ reittiopas löytää Kariniemen osoitteella:
Kariniementie 140, 37740 HAUKILA

http://www.020202.fi/reitit -palvelu tunnistaa määränpääksi:
Kariniementie 143, Valkeakoski

-------------------------------------------------

Ajo-ohjeet Tampereen suunnasta tuleville:


Esimerkki 1 (Akaan kautta).


1. Aja Tampereelta 3-tietä etelään n.41,5km Akaan jäädessä oikealle.

2. Poistu liittymälle, joka johtaa tielle nro.303 (Akaan eteläisempi liittymä).

3. Käänny vasemmalle Uittamontie (tie 303), jatka n. 4,5km.

4. Käänny vasemmalle Hämeenlinnantie (tie 130), jatka n. 3,5km.

5. Käänny oikealle Huittulantie (tie 3071), jatka n. 14km.

6. Käänny oikealle "Mälkiäinen 4", jatka soratie loppuun n. 3,7km. (Älä hämäänny taloista tien varrella).

7. "Yleinen tie päättyy"; KÄÄNNY OIKEALLE, seuraa mustapohjainen kyltti "Kariniemi", jatka tien päähän.

8. Perillä, Kariniementie 143, FinBuffy2009 Valkeakoski!

Esimerkki 2 (Ideaparkin ja Valkeakosken keskustan kautta).


1. Aja Tampereelta 3-tietä etelään n. 13km.

2. Poistu liittymälle nro.36 (Ideaparkin ramppi), moottoritien yli Helsingintielle (tie 130), jatka n. 19,2km Valkeakosken keskustaan.

(Kts. kuvat keskustaan saapuessa)

kartta1

karra2

3. Keskustasta Pälkäneentielle (tie 307), jatka n. 10,5km.

4. Käänny oikealle Uskilantie (tie 3073), jatka n. 2,5km.

5. Käänny oikealle, kyltti "Sääksmäki 14" (tie 3071), jatka n. 0,5km. (Järvi vasemmalla).

6. Käänny vasemmalle, kyltti "Mälkiäinen 4", jatka soratie loppuun n. 3,7km. (Älä hämäänny taloista tien varrella).

7. "Yleinen tie päättyy"; KÄÄNNY OIKEALLE, seuraa mustapohjainen kyltti "Kariniemi", jatka tien päähän.

8. Perillä, Kariniementie 143, FinBuffy2009 Valkeakoski!